lauantai 28. tammikuuta 2017

Kolmosten korkkaus

Nyt se on hoidettu pois alta. Ekat kisat kolmosissa takana. Aamulla jännitti ihan hulluna (kuten melkeen aina), mutta onneksi jännitys tasaantui ekan startin jälkeen. Kisattiin kaikki kolme rataa, kaksi agirataa ja yksi hyppäri. Tuomarina oli Asko Jokinen, ja hänen ratansa olivat todella haastavia. Tai sitten se on vaan se, kun ei ollakaan enää tutussa ja turvallisessa kakkosluokassa. Mutta oikeasti radat tuntuivat haastavilta, ja pari kisakaveria sanoikin, että älä huoli, ei ne aina ole näin vaikeita. Melkeen tuli rimakauhu kolmosluokan suhteen. Mainitaan heti aluksi että hyllytettiin siis kaikki kolme rataa. Montaa nollaa ei kisoissa ylipäätänsäkään ilmeisesti irronnut.



Ekana oli A agilityrata. Ei keinua eikä keppejä (!!), mutta ne oli sitten korvattu mahdottomilta tuntuvilla kiemuroilla. Meidän rata kosahti heti alussa, kun unohdin valssata ajoissa ja väärä putki imi koiran mukaansa. Alussa oli putki-puomi erottelu, ja siitä selvittiin. Lopussa irtoaminen (olin myöhässä) ja viimeisen hypyn itsenäisesti hakeminen olivat super, sillä viimeinen este oli vähän haastavassa kulmassa mutta Iineksellä ei ollut mitään ongelmaa bongata sitä itse. Muuten rata meni koiralta aikalailla räksyttämiseksi ja itseltä sekoiluksi. Kamala säätörata.

B agilityrata oli edeltäjäänsä haastavampi! Mukaan tulivat haastava keppikulma ja vaikea keppienjälkeinen elämä. Menin itse häsläämään kepeillä enkä antanut koiralle suoritusrauhaa ja Iines tuli pois kepeiltä ennen aikojaan. En muista missä kohtaa hylly tuli, mutta hämärä muistikuva on että olisi napannut ylimääräisen hypyn matkan varrella. Ei ollut yhtä pahaa säätöä kuin edellinen rata, säätöä silti.

C hyppyrata meni kaikista parhaiten. Oli edelleen haastava ja ihanneaika oli todella tiukka, mutta hylly tuli valitettavasti kun Iinu varasti aivan keppien lopussa edessä olevalle hypylle. Höh. Muuten rata meni todella nätisti. Päästiin melkein siihen flow-tilaan. Huom. melkein. Yksi rima taisi myös tulla alas, mutta kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen tähän rataan.

Kisat menivät odotetulla tavalla. Ei yllättänyt kolme hyllyä, kun itse jännitän ja säädän ja koira säätää säätää perässä. Ei jäänyt kuitenkaan huono fiilis kisoista, koska jokaisella radalla oli joitakin hyviä pätkiä. Näiden kisojen perusteella tarvitaan taas lisää keppitreeniä, ja ylipäätänsä koiralle itsenäisemmät ja varmemmat kepit eri kulmista. Päivän positiiviset: Iines otti kaikki kontaktit ja mä muistin kaikki radat! Nokka kohti seuraavia kisoja, sitten kun joskus uskaltaudun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti