keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Tokoa, agia ja laiska kirjoittaja

Tämä blogiura lähti erinomaisesti käyntiin, kun nyt jo tekstit raahaa valovuosia jäljessä treenitahdista... Mutta yritän nyt kuitenkin tiivistää parin viime viikon treenaukset ja touhuamiset tähän. Pitäisi vaan jaksaa (ja muistaa) päivittää blogia aina kun tulee sille aihetta, eikä kirjoittaa vastaavanlaista romaania keskellä yötä viimeaikojen treenailuista. Ei mitään järkeä. Ehkä mä vielä joskus opin.

Ihan ekaksi: paljon onnea Iines 6v! Ihan käsittämätöntä, kuinka nopeasti aika menee, mun Iines ei oikeesti olekaan enää mikään tosi nuori likka?! 15.1. oli Iinun synttärit, joten vähän jäljessä ollaan tämänkin kanssa. Alla oleva kuva lähes tasan vuoden takaa, silloin oli ihanan paljon lunta!

Toko on ollut myös viimeviikkoina vahvasti pinnalla Mystin kanssa. Vihdoinkin! Olen kerrankin jaksanut kotona hinkata joitain pieniä liikkeen osia, varsinkin perusasento - maahan - perusasento sekä kaukoista istu - maahan- vaihdot ovat olleet kuvioissa mukana. Nämä ovat menneet hienosti! Olen maasta istumisen opettanut pompun kautta, ja tämä alkaa sujua jo erittäin mallikkaasti, jes! Pomppu on erittäin täsmällinen ja napakka. Maahanmenossa heittäytyy maahan (ei mitenkään kovin dramaattisesti), se on ollut jo pidempään hyvällä mallilla. Kaukoissa yrittää vielä välillä pompata pienen hypyn eteenpäin m-i vaihdossa, mutta nekin yrityskerrat vähentyvät kerta toisensa jälkeen. Kovin pitkää etäisyyttä ei vielä kestä, pisimmillään kolmen metrin päästä tekee täydellisen istumisen, josta pidemmälle mentäessä aloittaa hiipimisen. Maahanmenossa kestää yli 5m etäisyyden. Hiljaa hyvä tulee, ainakin toivottavasti. Seuruuseen ja muutenkin perusasentoon pitäisi alkaa kiinnittä huomiota, tuntuu että siinä alkaa ehkä ote vähän lipsua ja juuri saatu pieni toivonkipinä kontaktissa rakoilla.



Ostin perjantainalle 20.1 Mystille yhden treenivuoron nuorten koirien agilitykurssille. Ei olla pitkään aikaan oltu kouluttajan valvovan silmän alla vaan tehty pelkkiä omatoimitreenejä, joten oli kyllä todella tervetullutta saada kokeneen kouluttajan vinkkejä kuinka edetä Myyn kanssa. Alkulämppänä tehtiin haltuunottoharjoituksia. Mystikin on alkanut tarjota todella ahkerasti hyppyjä ja tässä harjoituksessa oli tarkoitus juosta kahden lähekkäin asetetun esteen välistä ilman, että koira ottaa hyppyjä. Välillä koira myös ohjattiin tarkoituksella hypylle vaihtelun vuoksi. Aluksi Myy tarjosi myös houkutushyppyjä haltuunottoyrityksistä huolimatta, mutta parin yrityksen jälkeen tuli tosi hyvin kaikkiin mun ohjauksiin.

Alkulämpän jälkeen tehtiin irtoamisharjoituksia. Kouluttaja sanoi, että vähintään 3-4 metriä on toivottu etäisyys, mistä koiran tulisi osata hakea ohjaajan osoittama hyppy, ja tämä meillä sujui hyvin! Mysti nappaa hypyt nykyään jo todella kaukaa, eikä tarvitse enää jäädä paljoa varmistelemaan. Kouluttaja kehui Mystin kykyä irrota, mutta silti kovassakin vauhdissa malttaa tulla nätisti mun ohjauksiin. Superhyvät treenit!



Perjantai jatkui agiteemalla. Suunnattiin lähes heti Myden treenien jälkeen Sporttikoirahallille omatoimitreeneihin, jossa ensiksi vuoroon pääsi Iines. Tehtiin sen kanssa lähinnä helppoja hyppysuoria, keppejä ja kontakteja. Kontakteilla täytyy alkaa pitää taas tiukkaa linjaa, näyttää ajoittain siltä että Iines meinaa hypätä sieltä alas ihan ennen aikojaan. A:n alastulolla alkaa hiipimään ihan ylhäältä asti, joten ehkä pientä epävarmuutta havaittavissa pysähtymiskohdan suhteen? Nämä siis nyt työn alle. Keppien hakeminen oli taas super! Kepit ovat viimeaikoina sujuneet jotenkin erikoisen hyvin siinä missä kontakteilla on alettu epäröimään ja possuilemaan. Iines on alkanut hakea keppejä itsenäisesti vaikeistakin kulmista, joka on ennen ollut meillä murheenkryyni. Viime treenikerrasta on tovi, joten Iines kuumui niin paljon, että piti viheltää peli poikki kun aivot jäi narikkaan ja koko touhu meni pelkäksi kiljumiseksi koiran osalta. Pienen "jäähyn" jälkeen yhteistyö toimi taas mukavasti.

Myös Mysti pääsi tekemään pienen treenin Sporttiksella parin kiihdytyssuoran ja putkien merkeissä, ja vauhtia kyllä piisasi! Harjoiteltiin myös rengasta, jota se ei kyllä vielä ole hiffannut. Sen hinkkaus jatkukoon.

Iines, Mysti ja naapurin ihana Peaches-aussie pellolla 22.1


Maanantaina 23.1. Iineksen agilityn viikkotreeneissä tehtiin 3-luokan tasoa olevaa rataa. Jäi ihan huippuhyvä fiilis siitä, kuinka kiltisti ja innokkaasti Iinu tekee agia! Heti ekalla yrityksellä rata nollalla läpi. Itselle opeteltavaa siinä, että pitää muistaa kertoa tarpeeksi selkeästi putkessa olevalle koiralle minne päin käännytään, kun on takaaleikannut putkelle eikä olekaan siellä, missä koira olettaa ja minne putki syöttää. Ihan todella mahtavat treenit ja hyvillä mielin kohti viikonlopun agikisoja ja kolmosten korkkausta!

Jäällä sunnuntaikävelyllä 22.1.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti