tiistai 9. tammikuuta 2018

Koirajuttujen bullet journal

Olen viime aikoina innostunut bullet journal -ilmiöstä, ja pidemmän aikaa halusin sellaista kokeilla. Tälle vuodelle tein oman, ensimmäisen bujoni, ja koirajutut saivat myös omansa, jotta mun bujoni pysyisi suhteellisen selkeänä ja koulupainotteisena.

Mun bujoilutaidot ei tosiaan ole kovinkaan kehittyneet, enkä tiedä, voiko tälläistä edes kutsoa bujoksi, mutta menkööt! Hyvän käsialan tuottaminen on hankalaa, varsinkin kaunokirjoitus on aivan ruosteessa, ja se häiritsee mua paljon, kun ei osaa kirjoittaa niin kauniisti, mitä joissain upeissa bujo-videoissa Youtubessa. Ehkä harjoitus tekee mestarin. :D

Halusin jakaa teille kuvia Mystin omasta "bujosta". Listaan vihkoon kaikkia koiriin liittyviä juttuja, ja lisäilen sinne asioita ja uusia sivuja sen mukaan, kun uusia ideoita tulee mieleen. Tämä bujo on vasta ihan alussa ja siinä on suurinpiirtein vain otsikot, mutta kaikista tärkeimmät jutut alkaa olla kohdillaan. Iineksellä on oma, päiväkirjatyyppinen vihko, josta on kuva postauksen loppupuolella.


Kuvassa vasemmalla oleva musta vihko on mieheltäni saatu Moleskine-merkkinen vihko, joka pääsi suorittamaan koirabujon virkaa, oikealla sini-oranssi on mun oma bujo koulujuttuja varten. Moleskinessä on viivoitetut sivut, ja omassa bujossani on pisteytetyt sivut. Pistevihoista saa mielestäni siistimmän näköisiä, kun ei ole dominoivia viivoja näkyvissä, mutta silti teksti ei mene vinoon pisteiden ansiosta.


Ensimmäisellä aukeamalla on tällainen sivu siitä, mitä bujo sisältää.


Mysti sai oman "profiilin" bujoon, ihan vaan koska halusin lisätä jotain extraa vihkoon. Ei siis mitään hyödyllistä tässä aukeamassa. :D Tästä tuli sitäpaitsi aika sekava, eikä yhtään sellainen aukeama, kun ajattelin, mutta olkoot. Tota voi fiksailla vielä, jos jaksaa. Kuten tästä näkee, tässä Moleskinen vihossa paistaa kaikki läpi toiselta puolelta sivua, huoh. Käytän kynänä sellaista Stabilon ohutta mustaa tussia, joka ei nyt ainakaan kunnolla vuoda läpi, mutta ei ole pigmentiltään mikään paras mahdollinen kynä, ja silti paistaa pahasti läpi.



Terveys-osioon listaan ell-käyntejä, rokotukset (joita ei kylläkään ole tänä vuonna tulossa, mutta lisään tohon kaikki menneet rokotukset), tulevat madotukset sekä juoksut. Tästä myös näkee, kuinka pahasti tussit vuotavat läpi edelliseltä sivulta.


Kisakalenteriin merkkaan jokaisen kuukauden kohdalle kisat, jotka mahdollisesti kiinnostavat (mitä, missä, milloin), ja listaan myös kisojen viimeiset ilmopäivät. Yliviivaan ne, jotka eivät toteudu, ja laitan rastin ruutuun, kun ilmo on hoidettu. Unohdin lisätä maksuosion, sillä haluaisin seurata paljonko tähän kisaamiseen menee rahaa (PALJON!), mutta sen saa varmaan tuonne vielä lisättyä.


Parhaimmat ja merkittävimmät tulokset pääsevät tulos-sivulle.


Tavoitteet on myös listattuna, vaikka ne löytyvät täältä blogistakin.


Agility, toko ja rally-toko saivat kukin omat kaksi aukeamaa, jonne voin listata ajatuksia, inspiraatiota ja treeninaiheita kyseisistä lajeista. Vielä toistaiseksi jokainen sivu näistä ammottaa tyhjyyttään otsikkoja lukuunottamatta.


Iineksen oma päiväkirja, jota olen kirjoittanut epäsäännöllisesti vuodesta 2016.


Bujoa voi elävöittää käyttämällä erilaisia teippejä, tarroja ja tusseja. Wishiltä ja muista kiinakaupoista saa todella edullisesti erilaisia teippejä ja muita bujoilujuttuja, ja sieltä olen itsekin lähes kaikki nuo tilannut. Tussit ovat Winsor & Newtonin pastellisävyiset BrushMarkerit, jotka ikävä kyllä vuotavat läpi lähes jokaisessa vihossa, oli paperi kuinka paksua tahansa. Muuten ovat kyllä ihana käyttää, ja niitä löytyy ihan Suomalaisesta Kirjakaupasta.

Mikäli teillä on mulle hyviä ideoita, mitä lisätä vihkoon, kertokaa ihmeessä! Vihko kaipaa vielä kovasti täytettä ja koristeluita. Toivottavasti tekin saitte tästä jotain pientä inspiraatiota! :)

14 kommenttia:

  1. Onpa kaunis! Bujojutut on kyllä niin hienoja, harmi etten ole kovin visuaalinen ihminen enkä varmaan saisi mitään kovin siistiä aikaiseksi :D Täytyy kuitenkin joskus kokeilla, josko vaikka innostuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Bujoilu on kyllä koukuttavaa puuhaa!

      Poista
  2. Tosi kiva toi bujo! Ehdottomasti tulevaisuudessa lisää kuvia koirabujoista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Katsotaan, jos jatkossa päivittelen vähän sen sisältöä tänne :D

      Poista
  3. Ihana! Mullakin koirabujo, ollu tosi kätevä treenien ylös laittamiseen ja muuhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää on kyllä mainio just noiden treenien seuraamiseen ja kaikkien treenien ideointiin jne, ja kivaa kun voi laittaa tänne ihan mitä vaan haluaa :)

      Poista
  4. Onpa kiva tuo käsiala, Bujoilu on kyllä hirmu koukuttavaa ja hauskaa puuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on kyllä todella koukuttavaa!

      Poista
  5. Täällä kans bujoillaan, tosin koirat eivät ole saaneet omaa vihkoaan vaan ne menee mun omassa bujossa. Oma vihko vois olla toisaalta ihan hyvä! Yks mistä itse pidän kirjaa bujossa on kaikki koirien menot ja välillä tulee viikolle pohdittua ruoka juttuja, välillä syövät nimittäin pelkkää raakaa ja välillä sitten 50/50. Mulla on kalenterina Moleskine ja huomasin, että siitä tulee juurikin nuo tussit helposti läpi, paksumpi paperi olis kyllä hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokajutut munkin pitäisi vielä lisätä tonne, kiitos vinkistä! :D Eka aloin laittamaan mun omaan bujoon koirajuttuja, mutta tajusin, että niitä on niin paljon, että ne vaatii oman bujon, niin on paljon selkeämpää. Moleskine on muuten kiva, mutta paperi tosiaan on onnettoman ohutta :(

      Poista
  6. Tää on tosi kiva idea! Vois koittaa itekkin. :D
    aadaaws.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Miulla on ollut viime vuodesta toiveena saada jonkinlainen bujo kasaan teini-koiran kanssa puuhailusta, mutta se on vähän jäänyt pohtimisasteelle. Virnalla on kyllä oma vihko, mutta kaipaisin enemmän rakennetta siihen. Nyt se on vaan sivu sivun jälkeen täynnä ranskalaisia viivoja. Kunhan vielä keksisin nopean ja suurin piirtein ymmärrettävän tavan kirjata treenejä ylös, niin mikään ei seiso miun ja bujon välissä. Paitsi omat harakanvarpaat.

    Tästä sain todella paljon innostusta taas palata suunnittelupöydän äärelle, kiitos!

    VastaaPoista
  8. Kiva, että sait tästä inspiraatiota! :) Nyt vaan vihko-ostoksille! Tää oli melko helppo ja nopea tehdä, kun tein tästä näinkin yksinkertaisen. Mä oon laiska kirjaamaan treenijuttuja ylös, niin teen ne justiinsa ranskalaisilla viivoilla, samoin treenien suunnittelut.

    VastaaPoista